Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Minustako yrittäjä?

Vankka kokemus vei yrittäjäksi – valokuvausliike sai hyvän startin

Vankka kokemus vei yrittäjäksi – valokuvausliike sai hyvän startin

Hanna Ranta uskoo valokuvausliikkeen kannattavan hyvällä palvelulla ja oikealla hinnoittelulla.

|

Kun Hanna Ranta suunnitteli omaa valokuvausliikettään PhotoStellaa vuosi sitten, piti hän laskelmiaan realistisina. Ranta tunsi alan yli 15 vuoden kokemuksella. Silti on ollut yllätys, miten hyvin yritystoiminnasta on tullut kannattavaa.
– Ensimmäisen puolen vuoden aikana liikevaihto on ollut tuplasti sen, millä laskettiin kannattavuusraja Ensimetrin yritysneuvojan kanssa, Ranta kertoo.

Liike avautui Tampereelle huhtikuussa. Sijainti oli Rannalle oleellinen osa yhtälöä.

– Samoilla kulmilla on ollut perinteisesti valokuvausliike. Monella on vanhasta muistista mielikuva, että tällaisia palveluja on näissä kortteleissa.

Rannan mukaan liiketoiminnan lähtökohtana oli saada minimissään kulut katettua ja maksettua palkkaa itselleen. Toistaiseksi palkka on vielä nostamatta, mutta se on ollut tietoinen päätös. Ranta perusti yrityksen starttirahan turvin, ja on saanut sen jatkon toiseksi kuudeksi kuukaudeksi.

– Starttirahan jatkohakemuksesta päättänyt nainen luuli, että olen ostanut toimivan yrityksen, kun luvut olivat niin hyviä, Ranta kertoo.

Hänen puheissaan toistuu työntekijän palkkaaminen. Tavoitteena on, että PhotoStella työllistää lähivuosina yrittäjän lisäksi yhden tai kaksi henkilöä. Rannan mukaan työntekijä helpottaisi kiirettä ja auttaisi pitämään toiminnan kannattavana.

– Olen joutunut jopa kieltäytymään joistain töistä, kun on ollut päällekkäisiä kuvausaikoja. Työntekijän avulla pystyisi pitämään myös nopeuden, että asiakkaat saavat heille otetut kuvat nopealla aikataululla.

Käytännössä lisäkäsille olisi tarvetta jo nyt. Tuore yrittäjä haluaa kuitenkin edetä varovaisesti. Toistaiseksi liikkeen pyörittämisessä auttaa Rannan kiinteistönvälittäjänä toimiva mies, joka myös tuntee valokuvausalaa.

Hyvä palvelu kannattelee

Vaikka kuvia otetaan enemmän kuin koskaan, yhä harvempi teettää niitä. Rannan mielestä ala ei kuitenkaan ole kuolemassa pois.

– Viimeisen viiden vuoden ajalta kiinnostus valokuvien teettämiseen on lisääntynyt koko ajan.

Ranta toimi viimeiset kymmenen vuotta kamerakaupan myymäläpäällikkönä. Vaikka alalta on hävinnyt toimijoita, usko omaan tekemiseen on vahva.

– Passi- ja studiokuvaamiselle ja kuvan valmistukselle on edelleen kysyntää. Tiesin, että hyvällä palvelulla ja monipuolisen tuotevalikoimalla kauppa kannattaa.

Rannan mielestä palvelu ja oikea hinnoittelu ratkaisevat. Hän esimerkiksi käyttää edullista passikuvaa markkinointikeinona.

– Se on herättänyt vähän muissa myymälöissä närkästystä. Mutta ovat sen muutkin keksineet kuin vain me.

Ranta pyrkii vaikuttamaan yrityksensä kannattavuuteen myös tuotevalikoimalla. Hän ei halua isoa varaston arvoa eikä myyntiin nopeasti vanhenevia tuotteita. Siksi hyllyssä ei ole digijärjestelmäkameroita, vaan polaroid-tyylisiä pikakameroita.

60 tunnin työviikkoja

Ranta on koulutukseltaan valokuvaaja, ja tekee myös kuvauskeikkoja yrityksille ja yksityishenkilöille. Yrittäjyys ei ole tuonut kuin yhden yllätyksen: kuvausten määrä on yllättänyt.

– En ollut ajatellut yritystä näin valokuvauspainotteiseksi. Totta kai kaikki tehdään, mistä asiakkaat maksavat, ja ilmeisesti asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, Ranta naurahtaa.

Yrittäjän työviikot ovat venyneet järjestään 60-tuntisiksi. Rannalle oli selvää, että aluksi on tehtävä paljon töitä. Vaikka tiukka työtahti välillä painaa, oma yritys antaa paljon onnistumisen tunteita.

– Tässä vaiheessa töitä täytyy puskea täysillä, lomien aika on sitten myöhemmin. Kun tekee itselleen, motivaattori siellä takana on aivan erilainen.