Minustako yrittäjä?

Kaupungin sykkeestä Lappiin – Heillä on Suomen pohjoisin yritys

Kaupungin sykkeestä Lappiin – Heillä on Suomen pohjoisin yritys

Yrittäjän silmissä Nuorgamin ja Helsingin eroina ovat ainakin välimatkat ja erilainen elämänrytmi.

|

Muutto yli 1 200 kilometrin päähän, alan vaihto, uuden yrityksen perustaminen ja lapsi. Tämä kaikki on tapahtunut Reetta Kosken elämässä vajaan kahden viime vuoden aikana.
Kosken ja hänen puolisonsa Hannu Holmbergin viime vuonna perustama elämysmatkailuun keskittynyt Alma Arktika on Suomen pohjoisimpia yrityksiä, ellei peräti pohjoisin. Yritys toimii Suomen pohjoisimmassa kylässä Utsjoen Nuorgamissa.

Pääkaupunkiseudulla toisiinsa tutustunut pariskunta muutti toissa vuonna Utsjoelle, josta Holmberg on kotoisin. Holmberg teki ennen Alma Arktikaa rakennusalan urakoita Norjassa.

Koskella oli puolestaan vuonna 2009 perustamansa koulutusalan yritys. Hän oli kehittänyt koulutuksen suunnittelua tukevan työkalun Ideapakan ja koulutuskonseptin sen ympärille.

Yrittäjyys ei ollut koskaan yrittäjäperheessä kasvaneen Kosken haave. Hän kertoo vannoneensa, ettei hänestä tule ikinä yrittäjää.

– Olin muun muassa it-yrityksessä ja sain tehdä sellaista työtä, jota kuvittelin haluavani. Jossain vaiheessa huomasin, että olen kuitenkin enemmän yrittäjäluonne.

Alan vaihtoa Koski ennakoi alkamalla opiskella luonto- ja elämysohjaajaksi syksyllä 2014. Alkuvuodesta 2015 hän myi Ideapakan liiketoiminnan.

Yksi asia pysyy samana

Alma Arktika tarjoaa mökki- ja välinevuokrausta sekä järjestää muun muassa leijahiihto- ja melontaopastusta, vaelluksia ja kalastusretkiä Saamenmaassa.

Vaikka Lappi houkuttelee turisteja ja matkailupalveluja on, yritykselle ei Kosken mukaan ollut ”valmista latua”. Hänen tietääkseen esimerkiksi leijahiihtovaelluksia ei järjestänyt kukaan Suomessa aiemmin ja maailmallakin niitä on tarjolla vain muutamalla.

Kun tuo uutta, joutuu miettimään, miten se vaikuttaa muihin. Miten esimerkiksi poromiehet suhtautuvat leijoilla liikkumiseen? Se, että Hannu on täältä kotoisin, on helpottanut paljon asioita.

Yrittäjyys on erilaista pääkaupunkiseudulla kuin Lapissa. Helsingissä syke oli nopeampi.

– Esimerkiksi soittopyyntöön vastattiin seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Täällä ei olla niin tarkkoja. Täällä soitetaan takaisin, kun ehditään tai palataan asiaan, kun törmätään kaupalla.

Toiseksi on huomioitava pitkät välimatkat. Nuorgamista lähin pankkikonttori on 200 kilometrin päässä Ivalossa.

– Kesällä kävi niin, että kaikki meidän asiakkaat olivat varautuneet maksamaan käteisellä ja samaan aikaan meillä oli maksettavana pino laskuja.

Kosken mielestä suurin ero ei silti edes liity sijaintiin, vaan siihen, että kyseessä on täysin eri ala kuin aiemmin.

– Erona on myös se, että nyt pyöritän yritystoimintaa yhdessä kumppanini kanssa, kun ennen kaikki vastuu piti kantaa yksin.

Entä yhtäläisyydet? Koski keksii yhden: kirjanpitorumba.

Yksi yritystoiminnan haaste on Kosken mukaan se, että lähin lentokenttä on Ivalossa 200 kilometrin päässä. Toisaalta se saattaa lisätä Nuorgamin eksoottisuutta matkailijoiden silmissä.

– Pikemminkin vaikealta on tuntunut esimerkiksi se, että kaikki apu, kuten omat vanhemmat, ovat kaukana.

Jäämeren läheisyys kiehtoo

Alma Arktika on vaatinut ennen kaikkea investointeja: moottorikelkan, kajakkeja, pyöriä, rekiä, leijoja, toppapukuja ja niin edelleen. Pariskunta on myös kunnostanut vuokraamiaan mökkejä itse.

– Aiemman yritystoiminnan myyminen on mahdollistanut hankintoja, Koski kertoo.

Yrityksen asiakkaat ovat pääasiassa omatoimisia, aktiviteetteja hakevia perheitä ja nuoria aikuisia. Kosken mukaan yritys ei edes havittele asiakkaakseen perinteisiä turistiryhmiä.

– Emme halua massaturismia, vaan pitää toiminnan enemmänkin eksklusiivisena. Siten langat pysyvät mukavasti käsissä eikä kummastakaan tule kiireistä toimitusjohtajaa.

Yllättävä asiakasryhmä ovat olleet paikalliset, jotka ovat löytäneet yrityksen palvelut ja kurssit. Monelle esimerkiksi kajakit ovat olleet uusi tuttavuus.

Jokaiselle vuodenajalle löytyvät omat aktiviteetit ja asiakkaat. Kesällä on lohestajia ja heidän perheitään, syksyllä ruska-aika ja riekonmetsästäjät, kevään puolella leija-, pilkki- ja hiihtoasiakkaat.

Nuorgamista on vain noin 30 kilometriä matkaa Jäämerelle.

– Monia kiehtoo sen läheisyys. Esimerkiksi melontavaelluksessa Jäämerelle on tiettyä tarinallisuutta.

Mielekkyys tärkeää

Koski ja Holmberg vetävät yrityksensä kurssit ja retket pääosin itse. Yritys käyttää lisäksi freelance-oppaita.

Yritys rakentui Kosken mukaan pariskunnan omien harrastusten ympärille. Aiemmin hän koki, ettei töiltään ehdi eikä jaksa harrastaa. Koskea vaivasi jatkuvasti tunne siitä, että pitäisi olla ulkona liikkumassa.

– Kun nyt on liikkunut päivän, vaikka keikka ei olisi taloudellisesti paras, on tehnyt jotain mielekästä.

Koski kehottaa perustamaan yrityksen sen ympärille, mitä tykkäisi tehdä muutenkin.

– Silloin työ ei ole pelkkä elinkeino, vaan rakentaa arvokasta eloa. Se on suurin arvo.