Yrityksen perustaminen
4 asiaa, jotka opin, kun yksinyrittäjistä tuli yhtiökumppaneita
Yhteinen yritys ei voi olla kokoelma unelmia. Sen on oltava yksi yhteinen unelma, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n Susanna Kallama.
Lumilautailu teki Eero Ettalasta yrittäjän jo parikymppisenä – kova paine yhdistää
Urheilu-ura on antanut lumilautailijalle hyvät eväät yrittäjyyteen. Kummassakin roolissa on tartuttava rohkeasti uusiin tilaisuuksiin.
Kissakahvila herätti idean – toteutus vaati luovan ratkaisun
Terhi Kankaan ja Anna Aallon Merkityskirjat yhdistää hyväntekeväisyyden ja bisneksen. Tuloksena on lastenkirjoja.
Miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi? 7 vinkkiä
Ideaa pitää arvioida faktoin ja numeroin. Varo kehittämästä sitä vain oman kiinnostuksesi perusteella.
Yrittäjä, vältä karikot – varaudu riskeihin kolmella tasolla
Yritystoiminnan riskeiltä voi suojautua monin tavoin. Vakuutukset ovat siihen tärkeä keino.
4 asiaa, jotka yrittäjät tekisivät nyt toisin – ”Menin pylly edellä puuhun”
Katja Lindholmin mielestä yrittäjien harteille ladataan liikaa odotuksia. Kerttu Jaatinen opettelee levon merkitystä.
Tästäkö seuraava hittituote? Papujäätelö syntyi vahingossa
Kipinä oman yrityksen perustamiseen lähti tuotekehityskurssilla ideoidusta härkäpapupohjaisesta jäätelöstä.
Yksinyrittäjyys on vapautta tuova valinta
Olen valtavan ylpeä siitä, että työllistän itseni oman yritykseni kautta, kirjoittaa fysioterapiayrittäjä Johanna Nuopponen.
Oikea ajoitus ratkaisi: Kaisa Miettisen bisneksestä tuli jättipotti silmänräpäyksessä
Alanvaihto teki Kaisa Miettisestä ripsiteknikon. Nyt hänellä on oma tuotemerkki ja yli tuhat alan ammattilaista kouluttanut yritys.
Kun kaikki on mahdollista ‒ mikä innostaa yrittäjää?
Vapaus päättää omista töistä, vaihtaa suunnitelmat lennossa ja luoda toimivat verkostot saavat yrittäjät nauttimaan arjestaan.
Osuuskunta tulee taas ‒ tekee pienistä yrittäjistä isompia
Yrittäjät hakevat osuuskunnista monipuolisuutta ja mahdollisuuksia omaan toimintaansa.
Kahvilan perustaminen vaatii hermoja: Uusi startti vei kolme vuotta
Yrittäjä Piia Toivola pitää kahvilan perustamisen tärkeimpinä avaimina alan tuntemusta ja kiinnostusta muuttuviin trendeihin.
Näin sujuu toiminimen perustaminen – helppo reitti yrittäjyyteen
Toiminimi sopii yksinyrittäjälle, jonka riskit ja liikevaihto ovat pieniä. Sillä voi myös kokeilla yrittäjyyttä.
Uusi omistaja käänsi hiipuvan bisneksen kelkan – myyntiä joka mantereelle
Palkkatöistä yrittäjäksi lähtenyt Mika Purhonen uskoo kovaan jalkatyöhön. Matkapäiviä kertyy vuodessa vähintään sata.
Osakeyhtiön perustaminen mielessä? Muista nämä 10 vinkkiä
Osakeyhtiöön liittyy omat muodollisuutensa, mutta osakkaiden riskit ovat rajallisia. Asiantuntija kertoo, kenelle osakeyhtiö sopii.
Mikä tekee Suomen tyytyväisimmän yrittäjän?
Minulla on ihanat asiakkaat, mahtava tiimi ja työ, josta nautin, kirjoittaa Musti ja Mirri -yrittäjä Heidi Rantanen.
Haluatko perustaa yrityksen? Torju vaaran paikat – Katso video
Uusin Y-Koulu paneutuu kuolemanlaakson ylittämiseen. Hyvin tehty liiketoimintasuunnitelma on tärkeä työkalu ennen yrityksen perustamista.
Sankari, suorasuu tai itsekäs pamppu – millaisina yrittäjät nähdään?
Yritystutkijan mukaan yrittäjät esitetään mediassa usein sankareina. Stereotyyppinen kuva on kuitenkin muuttumassa.
Yrittäjän liiketoimintasuunnitelma
Hyvin tehty liiketoimintasuunnitelma toimii yritystoiminnan runkona myös myöhemmin.
Mistä tunnistaa hyvän yrittäjän? Bisnesenkeli katsoo kolmea H:ta
Ihanneyrittäjä on yhtä aikaa nöyrä, nälkäinen ja inspiroiva, listaa enkelisijoittajien yhdistyksen Fibanin vetäjä Reidar Wasenius.
Harva valinta on lopullinen – kunhan se tuntuu hyvältä
Palkkatyö ja yrittäjyys eivät sulje toisiaan pois. Voin olla nyt kumpaakin, kirjoittaa Riku Korhonen.
Mikä sai hyppäämään sijoitusalalta kalusteyrittäjiksi?
Sebastian Schauman ja Anssi Jokinen pohtivat yrittäjyyttä vuoden. Kun uskallus voitti, syntyi Ikea-kalusteita räätälöivä A.S.Helsingö.
Bisneksenä sparraus – miten konsulteille riittää töitä?
Konsultti- ja valmennusyrittäjät nojaavat vahvasti verkostoihinsa ja henkilöbrändiinsä.
Yrittäjyys on jopa kansalaisvelvollisuus
Parasta yrittämisessä on vapaus. Sen rinnalla tulee vastuu, kirjoittaa Kutomon Fysioterapian ja Liikuntakeskuksen Minna Penttilä.
Pariskunnan rohkea maisemanvaihdos: Kauppiaiksi toiseksi pienimpään kuntaan
Pitkän kauppiasuran tehnyt Raimo Virta muutti vaimonsa kanssa 240 asukkaan Kökariin Ahvenanmaan saaristoon.
Hävittäjälentäjä löysi uuden uran yllättävältä taholta
Mikko Römpötti päätyi tilitoimistoyrittäjäksi ystävänsä houkuttelemana.
Jo yli 100 000 kevytyrittäjää: Suosio kasvaa räjähdysmäisesti
Sivutoimiset yrittäjät testaavat liikeidean kantavuutta kevytyrittäjyyden avulla.
Vuosi täyteen yrittäjinä: Kolmikko ei tiennyt yrittäjyydestä mitään
Bugman´s Best on saanut lyhyessä ajassa paljon huomiota ja se on palkittu kansainvälisesti.
Minustako yrittäjä? Kysy itseltäsi neljä kysymystä
Osaamista voi aina ostaa, mutta yrittäjähenkeä pitää olla omasta takaa, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n Jari Jokilampi.
Miten uusi yritys löytää paikkansa? Markkinarako pitää etsiä tarkkaan
Astialiisan perustaja Tiina Westerlund tekee asiakkailleen salapoliisityötä haluttujen astioiden löytämiseksi.