Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Johtaminen

Yrittäjä, hoida tämä kuntoon ennen rekrytointia

Yrittäjä, hoida tämä kuntoon ennen rekrytointia

Vahva työnantajamielikuva houkuttelee työnhakijoita. Se helpottaa rekrytoinnin lisäksi myyntiä.

|

Jos yritys ryhtyy miettimään työnantajamielikuvaansa vasta, kun sillä on rekrytointitarve, ollaan jo myöhässä. Tätä mieltä on asiantuntijayritys Eminen perustajaosakas ja toimitusjohtaja Susanna Rantanen. Hän kokee, etteivät pk-yritykset kiinnitä asiaan riittävästi huomiota.
Rantanen on toiminut etenkin asiantuntijayritysten parissa. Hänen yrityksensä opastaa kasvuyrityksiä työntekijäyleisöön vaikuttamisessa.

– Parhaiten kasvuyrittäjät rakentavat omaa vetovoimaisuuttaan kaikkiin sidosryhmiinsä ja yleisöihinsä olemalla itse läsnä sosiaalisessa mediassa. Kasvottoman viestinnän aika on ohi. Kyse on yleisestä vaikuttamisesta ja tietoisuuden kasvattamisesta yrityksestä, Rantanen sanoo.

On sekä aktiivisia että passiivisia työnhakijoita. Jälkimmäiset ovat valmiita harkitsemaan työpaikan vaihtoa, jos eteen tulee riittävän houkutteleva vaihtoehto. Rantasen mielestä yrityksissä pitäisi pääsääntöisesti miettiä, miten ne vaikuttavat passiiviseen yleisöön.

– Tämä ei ole vain rekrytointi- tai HR-asia, vaan yritysviestintää, markkinointia, brändin rakentamista, mielikuvien luomista ja yrityksen vetovoimaisuuden rakentamista.

– Passiivisia asiantuntijoita ei kiinnosta työpaikkailmoitukset. Heihin vaikutetaan samalla tavalla kuin asiakkaisiin eli sisältömarkkinoinnin keinoin, Rantanen jatkaa.

Ennen pitkään passiiviset työnhakijat hakeutuvat hänen mukaansa sellaisten yritysten pariin, joista he ovat kokeneet saaneensa apua, joihin heillä on syntynyt luottamus ja jotka ovat herättäneet tunteen, että tuohon joukkoon haluaisin kuulua.

Tuota arvoa

Rantanen kehottaa yrittäjiä menemään aktiivisesti sosiaalisen median kanaviin ja olemaan siellä läsnä omilla kasvoillaan ja ajatuksillaan.

– Yksinkertaisimmillaan osallistuu oman toimialansa ja teemojen keskusteluun, verkostoituu ihmisten kanssa, kertoo mielipiteitä ja ajatuksia, antaa ilmaisia vinkkejä, auttaa muita, jolloin saa itsekin apua, jakaa toimialaan liittyviä uutisia ja katsauksia, kommentoi niitä, avaa keskusteluja niistä ja kysyy mielipiteitä muilta, Rantanen luettelee.

Rantanen sanoo rakentaneensa tällä kaavalla oman brändinsä ja yritysbrändinsä.

– En ole moneen vuoteen tehnyt yhtään kylmäsoittoa. Olen rakentanut tietoisesti brändiä, kasvattanut yleisöä ja tuottanut arvoa. Kun tulee rekrytointitarve, ei tarvitse tehdä kauheasti, että saamme hyviä hakijoita.

Seuraava taso on, että yritys ryhtyy itse tuottamaan sisältöjä, kuten uutisia, blogeja tai ladattavia oppaita. Rantanen mainitsee simppelinä esimerkkinä viikoittaisen sähköpostin yrityksen asiakkaille.

– Vaikka yksikään ihmisistä ei lukisi viestiä joka viikko, kun se tulee, se muistuttaa yrityksen olemassaolosta.

Monella pk-yrittäjällä saattaa olla kynnys heittäytyä sosiaaliseen mediaan omana itsenään. Rantanen neuvoo seuraamaan muiden tekemistä ja ottamaan heistä oppia.

Rantasen mukaan ajankäytön osalta on selvää, että uuden opettelu vaatii aikaa ja energiaa.

– Omalla kohdallani investointi on kuitenkin ollut pidemmän päälle pois myyntityöhön menevästä ajasta.

Miten kohtelet hakijoita?

Puhtaasti rekrytointiprosessin aikana työnhakijan mielikuva yrityksestä rakentuu pitkälti sen pohjalta, miten häntä kohdellaan.

– Jokaisessa rekrytointiprosessissa vähintään 50 prosenttia hakijoista hylätään. On mietittävä, miten siinä onnistuu, eli miten hylätään työnhakijoita ilman, että heille tulee paha mieli.

Moni yritys kompastuu tähän. Kun yrityksessä selviää, keiden kanssa rekrytointia jatketaan, asia unohtuu hoitaa loppuun muiden hakijoiden kanssa. Jo sähköpostin lähettäminen on parempi vaihtoehto kuin se, ettei työnhakija kuule yrityksestä enää lainkaan.

Rantasen mielestä aina voi kertoa hakijalle heti, jos tietää, ettei etene tämän kanssa.

– Ei ole mitenkään häpeällistä palata henkilölle myöhemmin, jos tilanne muuttuu. Jos minun on syystä tai toisesta täytynyt palata asiaan uudelleen, niin kukaan ei ole ollut ikinä sitä mieltä, että hirveää, mitä minulle enää soittelet vaan ilahtunut.