Yrittäjän osaaminen

Yrittäjänä pienimmässä kunnassa: Sijainti pitää nöyränä

Yrittäjänä pienimmässä kunnassa: Sijainti pitää nöyränä

Toimiala määrää, onko pienestä paikkakunnasta yrittäjälle hyötyä vai haittaa.

|

Pienellä paikkakunnalla itsensä työllistäminen on usein ainoa vaihtoehto löytää töitä. Luhangassa 20 vuotta yrittäjänä toiminut Jorma Ikonen ei näe pientä kuntaa yritystoiminnan esteenä. Luhanka on väkiluvultaan Suomen pienin mantereella sijaitseva paikkakunta, sillä asukkaita on alle 800.
– Menestys on tuotteesta ja tekijästä kiinni. Me toimitamme tuotteita rahtina ympäri Suomen, joten sillä, missä yritys fyysisesti sijaitsee, ei ole väliä, Ikonen kertoo.

Aina sijainti ei ole kuitenkaan ollut yhtä pienessä roolissa. Aiemmin Ikosen yritys Perinneovet Oy toimi enemmän paikan päällä vierailevien asiakkaiden ehdoilla. Internetin käytön yleistyttyä tilaukset siirtyivät sähköisiksi. Tänä päivänä asiakkaita käy paikan päällä enää kourallinen vuodessa.

Pienen paikkakunnan haitat ilmenevät lähinnä silloin, kun ovien valmistukseen tarvitaan lisää materiaaleja.

– Ostamisen puolesta olisi kätevämpää, jos yritys toimisi jossain, jossa olisi rautakauppa lähellä. Nyt joudun miettimään jokaisen ostoksen tarkkaan. Toisaalta tämä on pieni haitta, sillä sekä tilat että palkkataso ovat täällä paljon edullisempia kuin isoissa kaupungeissa tai kasvukeskusten lähellä.

Aina tavoitettavissa

Asiakaskunnan siirtyminen verkkoon on muuttanut Ikosen yritystoimintaa yhä enemmän siihen suuntaan, että yrittäjän on oltava aina tavoitettavissa.

– Asiakkaat kaipaavat nykyisin vastausta heti. Koen, että pienyrittäjälle on tärkeää pystyä vastaamaan tarjouspyyntöihin mahdollisimman pian. Käytännössä päivystän sähköpostia myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Tavoitettavissa oleminen ei kuitenkaan tunnu kuormittavalta.

– Kyselyihin ja tarjouspyyntöihin on usein helppo vastata, ja sähköpostin kirjoittaminen käy nopeasti. Kaikilla aloilla tämä ei tietenkään sujuisi yhtä näppärästi. Jos myisin suurempia kokonaisuuksia, kuten kokonaisia keittiöitä, joutuisin tekemään paljon tarkempia laskelmia ja vastaaminen ottaisi aikansa.

Luhangassa yli 20 vuotta kahvio Auringonkukkaa pyörittänyt Kaija Sipilä on tottunut olemaan kirjaimellisesti aina tavoitettavissa. Seitsemänpaikkainen kahvio on auki kuutena päivänä viikossa, joten vapaapäiviä ei juuri kerry.

– Tämä on hyvin sitovaa työtä. Toiminta on kuitenkin ollut koko ajan niin pientä, ettei ulkopuolista työvoimaa ole ollut mahdollista palkata, Sipilä kertoo.

Pienellä paikkakunnalla ei yksinkertaisesti ole riittänyt asiakkaita kahviotoiminnan laajentamiseen. Sijainti on opettanut nöyräksi.

– Tällaisella paikalla ei kannata alkaa ahnehtia, tai voi käydä huonosti. Toisaalta minulla ei ole koskaan ollut kahvion suhteen suurempia tavoitteita, joten se ei ole haitannut.

Mökkikansasta vetoapua

Kesällä mökkiläiset täyttävät monen pienen kunnan tiet. Mökkikansan tuoma elämä näkyy Tammijärven kylällä sijaitsevan Auringonkukan asiakasmäärässä.

– Kesäkaudella asiakasluku saattaa kolminkertaistua. Sijainti on siinä mielessä kätevä, että tästä läheltä kulkee Joutsan ja Korpilahden välinen tie. Sitä kautta tänne löytää aina jokunen ohikulkijakin.

Kahvioon kuuluu myös asiamiesposti, Veikkauksen toimipiste sekä suoramyyntitoimintaa, joten koko maan laajuinen verkkokauppamyynnin lisääntyminen näkyy postiasiakkaiden määrässä.

– Hyvän sijainnin takia postiasiakkaita tulee yhä enemmän ympäryskuntien puolelta.

Pienen kunnan riesana on kuitenkin vanheneva ikärakenne. Yhä harvempi nuori jää maaseudulle, ja kahvionkin asiakasluku on pienenemään päin. Sipilä on päättänyt jatkaa kahvion toimintaa enää vuoden loppuun, sen jälkeen pienessä kunnassa on yksi palveluyritys vähemmän.

– Olemme täällä kaikki tuttuja keskenämme, vähän kuin yhtä suurta perhettä. Se tekee yksin tehtävästä työstä yhteisöllistä, mutta on välillä myös taakka.