Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Yrittäjän osaaminen

Mentori pakottaa mukavuusalueen ulkopuolelle

Mentori pakottaa mukavuusalueen ulkopuolelle

Parturi-kampaamoja on Suomessa paljon. Yrittäjän on pakko erottua edukseen.

|

Yrittäjän täytyy erottua ja uskaltaa hypätä epämukavuusalueelle. Sen on oppinut 17 vuotta kampaamoyrittäjänä toiminut Niina Tenhunen.
– Kampaamoala on todella kilpailtu, joten pärjätäkseen täytyy uskaltaa mainostaa itseään ja palveluitaan. Kukaan ei tule ovesta sisään, jos en kerro yrityksestä ja sen toiminnasta muille. Olen oppinut, että yrittäjä ei saa mitään valmiina, vaan kaikki täytyy todellakin tehdä itse, Tenhunen kertoo.

Tenhunen luopui vuokratuolisopimuksesta ja perusti oman kampaamon, Hiushuone Huvikummun, vuodenvaihteessa. Yrityksen perustaminen on vaatinut uskallusta, sillä kampaamo sijaitsee Helsingin Töölössä, jossa on jo ennestään paljon muita saman alan yrittäjiä.

Liikeidea valmistui mielessäni pikku hiljaa. Pyrin erottautumaan persoonallisella ulkoasulla ja markkinoimalla vähän enemmän kuin meidän alalla on yleensä totuttu markkinoimaan. Toimintani ei ole pelkkää hiustenleikkuuta ja -värjäystä, vaan järjestän myös esimerkiksi erilaisia tapahtumia yrityksille ja lasten syntymäpäiviä.

Lopullinen kimmoke oman kampaamon perustamiseen syttyi kouluttautumisen kautta. Tenhunen aloitti opinnot kampaamoalalle räätälöidyssä koulussa viime syksynä.

Mentori haastaa

Lisäkouluttautuminen on ollut Tenhusen mukaan yksi kampaajauran parhaista päätöksistä.

– Olen tavannut sitä kautta oikeita ihmisiä. Löysin hiljattain myös mielettömän hyvän mentorin, joka on haastanut ja pakottanut kulkeutumaan epämukavuusalueelleni. Mentori on laittanut minut aika koville.

Tenhusen mentorina on ollut sarjayrittäjä Mikko Nurminen, joka on tuttu muun muassa PakuOvelle.comista ja Pikkuyrittäjistä. Nurmisen ansiosta Tenhusen yritystoiminta on selkeästi aiempaa suunnitelmallisempaa.

– En itse koe olevani mikään myyntihenkilö, mutta mentorini on auttanut minua panostamaan markkinointiin ja mainontaan.

Tenhusen mielestä jokaisen yrittäjän kannattaa pohtia jatkokouluttautumismahdollisuuksia.

– Olen löytänyt opintojen kautta sellaisia verkostoja, joista on ollut suuri apu oman kampaamotoiminnan aloittamisen kanssa. Lisäksi verkostoituminen on avannut uusia näkymiä ja yhteistyötä alueen muiden yrittäjien kanssa.

Puhu muista hyvää

Tenhusen mukaan oman alan kehittymistä on ollut muutenkin tärkeä seurata. Puskaradiolla on käsityöalalla tärkeä rooli.

– Huvikumpu on ollut pystyssä vasta parin kuukauden ajan, mutta huomaan jo nyt, että hyvän puhuminen muista on synnyttänyt lisää hyvää ja kasvattanut omia verkostojani.

Tenhunen muistuttaa, ettei markkinointiin riitä se, että kertoo jo olemassa oleville asiakkaille palveluistaan.

– Sen lisäksi markkinoin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Alkuun pääsemistä on toki helpottanut lisäksi se, että osa vanhasta asiakaskunnastani oli jo valmiina.

Tenhusen mukaan palvelun laatuun on täytynyt kiinnittää huomiota uudella tavalla. Kampaamoiden asiakkaat ovat hyvin laatutietoisia ja pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat.

Hiushuone Huvikummussa pienet yksityiskohdat tarkoittavat tunnelman lisäksi sitä, että yrityksellä on helppokäyttöiset verkkosivut ja toimiva nettiajanvarausjärjestelmä.

– Olen huomannut, että sähköiset asiat eivät todellakaan ole kaikilla kampaamoyrittäjillä kunnossa. Hyvät kotisivut ja nettiajanvaraus auttavat hyvin alkuun. Enää ei riitä, että osaa leikata hiuksia, vaan myös hallinnointipuolen täytyy olla kunnossa.

Pienyrittäjä ei haaveile kasvuyrittäjyydestä, mutta jonain päivänä Hiushuone Huvikumpu saattaa olla hieman suurempi.

– Tarkoitukseni ei ole kasvattaa tästä ketjuliikettä, mutta toivon, että saisin jossain vaiheessa töihin toisen kampaajan tai ehkä jonkin muun kauneudenhoitoalan ihmisen.